Veijo Baltzar - Sodassa ja rakkaudessa



  • Alennusmyynti
  • Normaalihinta €6,90
Toimituskulut lasketaan kassalla.


Veijo Baltzarin odotettu romaani Sodassa ja rakkaudessa kertoo koskettavan tarinan mustalaisista toisen maailmansodan jaloissa. Se alkaa rauhallisena kuvauksena eläväisen yhteisön arjesta keskieurooppalaisessa suurkaupungissa. Nouseva natsihallinto muuttaa kohtalokkaasti mustalaistenkin elämän. Ennen suhteellisen sulassa sovussa valkolaisen väestön kanssa eläneet mustalaiset joutuvat sortotoimien ja väkivallan kohteeksi.Kun kansallissosialistit pääsevät valtaan, mustalaisilta viedään loputkin kansalaisoikeudet ja he joutuvat pakenemaan kaupungista henkensä uhalla. Osa jää sotilaiden hirmutekojen alle, osa rahdataan keskitysleireille.Romaanin päähenkilö on mustalaisyhteisön ulkojäsen, katupoika ja taskuvaras Kastalo, joka on rakastunut nuoreen mustalaisnaiseen Carinjaan. Tämä on kuitenkin luvattu jo toiselle miehelle, Bustanille. Tarinan alussa Carinjan ja Bustanin häihin on tulossa sukua läheltä ja kaukaa. Kansallissosialististen ääriryhmien väkivalta keskeyttää häät, ja mustalaiset joutuvat lähtemään kaupungista yön selkään.Mustalaisyhteisö vaeltaa pitkin pikkuteitä ja viettää öitään metsässä, autiotaloissa, hylätyissä tehtaissa ja vanhoissa kaivoksissa. Usean vuoden mittaiseksi venyvän exoduksen aikana nuori Kastalo löytää itsestään miehen, entisestä itsekkäästä varkaasta kasvaa vastuullinen ja toisia kunnioittava heimon jäsen.Veijo Baltzarin romaani on samaan aikaan elämyksellinen kasvutarina, historiallinen tragedia ja riipaiseva rakkauskertomus. Se on balladimainen kuvaus rakkaudesta keskellä kauhistuttavinta aikaa Euroopan historiassa. Euroopan mustalaisten kohtalo maailmansodan aikana on vaiettu kansanmurha. Sodassa ja rakkaudessa on myös melodraama ja selviämistarina maattomista ihmisistä, joilla ei ole muuta kotimaata kuin toisensa.Veijo Baltzarin esikoisromaani Polttava tie (1968) oli ensimmäinen suomalainen romaani, jossa katsottiin sisältä käsin heimokulttuurin maailmaa. Baltzar on hahmottanut uraa uurtavasti mustalaisten kulttuuria ja suhteita valtaväestöön sekä romaaneissa että teatterissa jo 40 vuoden ajan.
Kustantaja: Tammi
Vuosi: 2008
Sivumäärä: 414
EAN: 9789513142438
Sidonta: Sidottu
Kieli: Suomi

Tuote löytyy varastosta ja se on siistikuntoinen.
Lähetetään heti.


NOPEA
TOIMITUS

LAAJA
VALIKOIMA

TURVALLISET
MAKSUTAVAT

Maksutavat

Meillä voit maksaa kaikilla näillä maksutavoilla.