Tommy ja Carita vihittiin avioliittoon vuonna 2001. Heillä molemmilla oli takanaan
kaksikymmentäviisi vuotta kestänyt, tuskalliseen eroon päättynyt avioliitto toisen ihmisen kanssa.
Emme olisi voineet kirjoittaa tätä kirjaa aikaisemmin. Omat kipumme olivat niin pinnalla, että ne
vaativat kaiken huomiomme, kirjoittaa Tommy. Koemme nyt olevamme siinä mielessä vapaita
menneisyydestämme, että kykenemme keskittymään siihen mikä on nyt. Iloitsemme toisistamme ja
toivomme, että kykenemme välittämään jotakin tästä ilosta ja näin kertomaan, että parisuhde voi
todella onnistua ja siinä voi olla hyvä olla.
Tommy ja Carita siirsivät joksikin aikaa syrjään kaikki muut velvollisuutensa voidakseen ryhtyä
kirjeenvaihtoon. Päivisin yksinäisyydessä kirjoitetut kirjeet vaihdettiin nyrkkipostissa iltaisin.
Syntyi keskustelu, jossa kumpikin kuunteli toistaan ja pyrki vilpittömästi kertomaan omat
ajatuksensa, tunteensa ja kokemuksensa.
Tämän kirjan kirjoittajat luottavat lukijaansa. He päästävät lukijan mukaan siihen myrskyn ja
tyvenen aaltoliikkeeseen, jota aito parisuhde merkitsee. Kahden ihmisen läheinen suhde ei koskaan
ole helppo eikä kivuton. Kumpikin tuo siihen mukanaan oman menneisyytensä lapsuudesta lähtien,
koko persoonallisuutensa valoineen ja varjoineen. Tämä kirja on tosikertomus suhteesta, joka on
ottanut keskinäisen avoimuuden riskin. Elämässä voi käydä hyvin. Rakkautta on.
Kustantaja: Helsinki : Kirjapaja, 2004
Vuosi: 2004
Sivumäärä: 234
EAN: 9789516071209
Sidonta: Sidottu
Kieli: Suomi
Tuote löytyy varastosta ja se on siistikuntoinen.
Lähetetään heti.