Viidennelle luokalle menevää Ottoa jännittää, vieläkö Ilpo ja Topi kelpuuttavat hänet porukkaansa. Kolme päivää ennen koulun alkua Otto löytää Mustan lammen rannalta mystisen, punaista valoa hehkuvan rubiiniavaimen. Samoihin aikoihin Sormuspolku 13:een, Tiirasen pariskunnan luokse muuttaa sukulaispoika Antero, joka pian osoittautuu varsin omituiseksi hepuksi. Valonarkojen silmiensä takia Antero saa käyttää tummia laseja luokassakin. Yleinen viisastelu tuntuu myös olevan hänen mielipuuhaansa, sillä hän ratkaisee päässään helposti paitsi mitä monimutkaisimmat kertolaskut myös latelee ulkoa tarvittaessa vaikka koko tietosanakirjan.
Oton ja muiden oppilastoverien yleinen hämmästys purkautuu sanoiksi: siis ihan ufo tapaus.
Antero hämmästyttää myös korjaamalla Oton ruhjoutuneen polkupyörän uudenveroiseksi. Väänäsen urheiluliikkeestä on tosin juuri varastettu samanlainen pyörä. Otto ja Peppi pohtivat salaperäisen rubiiniavaimen ja Anteron arvoituksen välistä yhteyttä yöllisellä vakoiluretkellään Tiirasten ränsistyneessä puutarhassa. Lopulta Anteron on paljastettava kipeä salaisuutensa: hän tarvitsee aluksensa pakkolaskussa kadottamaansa hehkuvaa virta-avainta päästäkseen takaisin kotiplaneetalleen Xhafoniin.
Otto ja Peppi katsovat toisiinsa: siis lievästi tajuton tarina.
Tästä käynnistyy Operaatio Eggh eli Anteron auttaminen takaisin Reguluksen aurinkokuntaan. Onko Antero sittenkään avaruusolento vaiko pelkkä silmänkääntäjä, jolla on kotonaan kummallisia kieputin-, vatkutin- ja kammotinsimulaattoreita, kuten Galaksin kiusapuistoon abduktoidut Ilpo ja Topi uskovat?
Ufo tapaus eli arvoitus nimeltä Antero on päätähuimaavan sukkelasanainen seikkailutarina, jossa koulupäivän arkiset sattumukset laajenevat avaruudellisiin mittoihin.
Kustantaja: WSOY
Vuosi: 2004
Sivumäärä: 166
EAN: 9789510288801
Sidonta: Sidottu
Kieli: Suomi
Tuote löytyy varastosta ja se on siistikuntoinen.
Lähetetään heti.