Talvisodan sankarit kertoo maamme salaisesta aseesta, suomalaisesta sotilaasta. Kirjan esittelemistä sotilaista tehtiin talvisodan ansioiden perusteella esitys Mannerheim-ristin ritareiksi nimittämiseksi. Talvisodan ansiot jäivät kuitenkin unhoon jatkosodan puhjettua, ja kesällä 1942 päätettiin, ettei talvisodan urotöistä enää palkita. Lähes 500:sta talvisodan ansioiden perusteella ritariksi ehdolla olleesta sotilaasta tähän kirjaan on valittu vajaat sata sankaria. Lisäksi esitellään muutamia sotahistoriamme kuuluja komentajia sekä julkisuuden nimiä, joista ei jostakin syystä tehty esitystä ritariksi nimittämiseksi. Talvisodan sankarit piirtää kuvaa 105 miehestä, jotka noudattivat saamaansa käskyä viimeiseen asti ja takasivat Suomelle itsenäisyyden. Kirjoittajan lähteinä ovat olleet - aina kun se on ollut mahdollista - omaisten tai ystävien haastattelut sekä arkisto- ja muut kirjalliset lähteet. Sankaritarinoiden lomassa kirja luo yleiskuvan talvisodan syttymisen taustoista, sodan etenemisestä ja kansakunnan päätymisestä katkeralta maistuneeseen rauhaan. Jännittävää luettavaa niin nuorille kuin sodan kokeneillekin! Noin 330 mustavalkovalokuvaa ja karttoja.
Kustantaja: Valitut Palat
Vuosi: 2004
Sivumäärä: 340
EAN: 9789515846303
Sidonta: Sidottu
Kieli: Suomi
Tuote löytyy varastosta ja se on siistikuntoinen.
Lähetetään heti.