Helenan isä muistaa Bogartin liituraitapuvun kuosin ja John Waynen kuolemattomat lauseet, muttei sitä miksi hänen hotellissaan on huono palvelu. Optikkoliikkeessä työskentelevä Helena, kahden teinipojan äiti, on vuorotteluvapaalla ilman suuria suunnitelmia, kun hänen on hyväksyttävä, että isän terveydentilalle löytyy tautiluokitus. Isääkin auttaa fiktio, sillä sen parista löytyy hänen kestävin ja pisin ihmissuhteensa, rakkaus Norma Jeaniin. Yhdessä isä ja tytär siemailevat portviiniä ja keskustelevat sairaalasängyn reunalla elokuvista, joista heillä on jaetut muistot. Kun isä alkaa haihtua, hellyydenkipeä mielenterveyshoitaja Miettinen rysähtää Helenan eteen erään ravintolaillan päätteeksi. Ja kun Helena on juuri alkanut uskoa, että miehet ovat liian hankalia, koska heitä ei voi annostella kaukosäätimellä. Hyvä isä on lämmin ja inhimillinen kertomus keski-ikäisestä Helenasta ja hänen perheestään. Se on riemukas kannanotto nykypäivän tavoitehenkiseen ja ylipsykologisointiin sortuvaan elämäntapaan. Onko meidän aina sittenkään opittava kaikesta jotakin, muistettava oikein ja täsmällisesti? Hyvä isä on vastaansanomattoman lohduttavaa luettavaa kaikille, jotka kamppailevat suorittamispaineiden ja itsesyytösten keskellä.
Kustantaja: Tammi
Vuosi: 2008
Sivumäärä: 224
EAN: 9789513143046
Sidonta: Sidottu
Kieli: Suomi
Tuote löytyy varastosta ja se on siistikuntoinen.
Lähetetään heti.