Raul Soisalo - Psykoa johtamista



  • Alennusmyynti
  • Normaalihinta €24,90
Toimituskulut lasketaan kassalla.


Toimialasta riippumatta kaikkia hyviä johtajia yhdistää yksi asia: he hyötyvät psykologisesta pelisilmästä. Psykoa johtamista esittelee käytännönläheisin esimerkein, mitä laadukas johtaminen edellyttää ja miten sitä voi tehostaa soveltavalla psykologialla. Teos tarjoaa myös runsaasti työkaluja ja menetelmiä omien johtamistaitojen kehittämiseen.

Käytännön esimerkkien lisäksi teos pitää sisällään muun muassa yleisiä johtamiseen ja vuorovaikutustyöhön liittyviä teorioita. Millainen tyyli on toimivin esimerkiksi liike-elämässä ja milloin ärräpäätkin ovat ihan paikallaan? Kuinka kohdataan ikävät tilanteet? Entä miten saadaan johdateltua keskustelukumppani yhteiseen tavoitteeseen ja mitä kaikkea elekieli meistä kertookaan?

Psykoa johtamista on kattava käsikirja kaikille esimiesasemassa työskenteleville. Kirjoittaja Raul Soisalon sanoin: Johtajalle ei ole ollenkaan pahitteeksi osata tulkita ihmisen käyttäytymistä, puhumattakaan siitä, että tietäisi, miten ihminen saadaan toimimaan tietyllä tavalla erilaisten olosuhteiden vallitessa.

Raul Soisalo on suosittu psykososiaalisen hyvinvoinnin asiantuntija, psykoterapiakouluttaja ja tutkija. Koulutukseltaan hän on vaativan erityistason psykoterapeutti.

NOPEA
TOIMITUS

LAAJA
VALIKOIMA

TURVALLISET
MAKSUTAVAT

Maksutavat

Meillä voit maksaa kaikilla näillä maksutavoilla.