Suomalaisen huumorin ja musiikin klassikkoyhtye pelittää mainiosti yhteen Pertti Jarlan piirrosten kera.Jarla on sallinut omaleimaisen tyylinsä muokata mm. Timo Erängön ja Tapio Liinojan kertomuksista sekä sanoituksista huvittavia mutta samalla ajatuksia herättäviä lyhyitä tarinoita.Osa näistä on nähty aiemmin Pikku-Fingerpori -lehdissä, mutta yli puolet albumista on aivan uutta materiaalia. Samoihin aikoihin julkaisun kanssa ilmestyy myös Lapinlahden Lintujen uusi Fingerpori-aiheisia kappaleita sisältävä levy.Lapinlahden Linnut on ollut olemassa jo lähes 30 vuoden ajan, mutta jaksaa edelleen uudistua. Sarjakuvan kautta linnut todella kohoavat siivilleen ja myös yhtyeen musiikki saa uusia sävyjä Jarlan kuulosarjakuvien läpi nähtynä.
Kustantaja: Arktinen Banaani
Vuosi: 2011
Sivumäärä: 56
EAN: 9789525768640
Sidonta: Sidottu
Kieli: Suomi
Tuote löytyy varastosta ja se on siistikuntoinen.
Lähetetään heti.