Nuppu Stenros - Signmark



  • Alennusmyynti
  • Normaalihinta €5,90
Toimituskulut lasketaan kassalla.


Maailman ensimmäisen kuuron rap-artistin valovoimainen tarina näyttää, miten mahdottomasta tuli tottaSignmark eli 28-vuotias Marko Vuorenheimo oli jo lapsena kiinnostunut musiikista. Hän tulkkasi kuulevien isovanhempien joululauluja kuuroille sukulaisilleen ja viittoi teini-iässä muiden tekemää musiikkia ennen kuin uskaltautui viimein tekemään omia biisejä.Signmark julkaisi ensimmäisen oman albuminsa marraskuussa 2006, ja nyt tekeillä on toinen - tällä kertaa englanniksi ja American Sign Language -viittomilla. Monikulttuurinen hiphop on Signmarkin rajoja ylittävälle musiikille erinomainen areena: kuurot saavat nauttia musiikista, ja kuuleville avautuu uudenlainen näkökulma rap-musiikkiin Signmarkin visuaalisen kielen voiman, vimman ja kauneuden myötä.Signmark ei ole ainoastaan kuurojen äänitorvi, vaan silta kahden eri tavoin viestivän maailman välillä. Samalla hän on vakuuttava suvaitsevaisuuden ja ihmisoikeuksien puolestapuhuja.Kirja näyttää, miten Signmarkin lahjakkuus, palo ja tiukka asenne ovat auttaneet hänet pääsemään pitkälle musiikkibisneksessä, joka ei ole helppoa kuulevallekaan.
Kustantaja: Otava
Vuosi: 2008
Sivumäärä: 124
EAN: 9789511229308
Sidonta: Sidottu
Kieli: Suomi

Tuote löytyy varastosta ja se on siistikuntoinen.
Lähetetään heti.


NOPEA
TOIMITUS

LAAJA
VALIKOIMA

TURVALLISET
MAKSUTAVAT

Maksutavat

Meillä voit maksaa kaikilla näillä maksutavoilla.