Nokia on keskeinen osa Suomen taloushistoriaa. Vuonna 1865 perustettu yritys on tuottanut ja kaupannut paperia ja energiaa. Se on tehnyt kalosseja, autonrenkaita, kaapeleita, televisioita, tieliikenneverkkoja ja matkapuhelimia. Monialaisuudesta luopuminen ja keskittyminen telekommunikaatioon nosti Nokian 1990-luvulla huikeaksi globaaliksi menestystarinaksi.
Nokian toimitusjohtajat - niin Björn Westerlund, Kari Kairamo kuin Jorma Ollilakin - ovat olleet merkittäviä suomalaisen talouspolitiikan vaikuttajia julkisuudessa ja julkisuuden takana.
Häikiö on kuvannut Nokian kasvuhistorian 2001 ilmestyneessä, kolmiosaisessa Nokian historiassa. Hän jatkaa nyt kuvausta tähän päivään saakka. Kirja kertoo tiiviisti Nokian tarinan, sen keskeisimmät henkilöt ja vaiheet, kuvaa 2000-luvun johdon henkilövaihdoksia, kansainvälisen kilpailun kiristymistä ja mittavan tutkimus- ja kehittämistyön menestystä. Kiinnostavaa uutta on esimerkiksi Nokian selviytyminen kansainvälisessä finanssikriisissä ja yrityksen Amerikan valloituksen arviointi.
Kustantaja: Edita
Vuosi: 2009
Sivumäärä: 227
EAN: 9789513754921
Sidonta: Sidottu
Kieli: Suomi
Tuote löytyy varastosta ja se on siistikuntoinen.
Lähetetään heti.