Kirja johdattaa maailman helpoimman, tehokkaimman ja turvallisimman liikunnan, sauvakävelyn pariin. Nordic Walking ei ole enää vain suomalaisten omaisuutta, vaan sitä harrastetaan innokkaasti jo esimerkiksi Euroopassa, Australiassa, Japanissa ja Yhdysvalloissa.
Tässä teoksessa kerrotaan sauvakävelyn historiasta, kehityksestä ja tutkimuksista, mutta ennen kaikkea paneudutaan konkreettiseen sauvakävelyn opetteluun. Perustekniikan opettelu käydään läpi helppojen harjoitteiden avulla, sillä parhaat mahdolliset tulokset voi saavuttaa vain, jos sauvakävelyn liikeradat on säädetty juuri itselle sopivalle tasolle. Mukana on sauvavoimisteluliikkeitä, jotka lisäävät lihastesi ja niveltesi notkeutta sekä valmistavat ne sauvakävelyyn ja palauttavat suorituksen rasituksista. Kirja auttaa myös varusteiden ja vaatetuksen valinnassa ja antaa vinkkejä terveellisestä ravinnosta.
Mukana DVD! DVD sisältää sauvakävelyharjoitteisiin sopivaa, mukaansatempaavaa musiikkia. Musiikin avulla oivaltaa liikkeiden ja liikeratojen sisäisen rytmin, ja musiikki toimii mainiona motivoivana harjoituskumppanina sauvakävelylenkillä. Animaatiota sisältävä levy tukee liikeratojen oppimista ja havainnollistaa harjoitteiden eri vaiheita.
Kustantaja: Gummerus
Vuosi: 2005
Sivumäärä: 112
EAN: 9789512067855
Sidonta: Sidottu
Kieli: Suomi
Tuote löytyy varastosta ja se on siistikuntoinen.
Lähetetään heti.