Millainen sitten on tehokas alainen? Tehokas alainen on sekä aktiivinen että myös itsenäinen, tarvittaessa myös hyvin kriittinen. Hän ei ole kaikkeen mukautuva jees-henkilö eikä myöskään kaikkea vastustava vastarannan kiiski. Hän on valmis ottamaan vastaan palautetta - myös epämiellyttävää - ja antamaan sitä esimiehelleen.
Tehokas alainen hoitaa oman työnsä hyvin mutta etsii aktiivisesti myös oman tehtäväalueensa yli meneviä organisaation harmaita ja laiminlyötyjä alueita, joissa onnistumisella on merkittävä vaikutus organisaation tai yksikön menestymiseen.
Uuteen ammattitaitoon kuuluu myös ennakoiva verkostoituminen. Tehokas alainen kehittää suhteita sellaisiin ihmisiin, jotka voivat auttaa häntä toteuttamaan vaikeitakin tehtäviä. Vastavuoroisuus edellyttää, että on valmis auttamaan muita verkoston jäseniä.
Tehokas alainen osaa olla myös johdettavana. Hän ei korosta egoaan, vaan tulokset ratkaisevat. Kuitenkin hän osaa ottaa tiimissä tarvittaessa myös johtamisroolin asioiden eteenpäin saamiseksi. Omalla toiminnallaan jokainen alainen luo myös esimiehelle mahdollisuuden onnistua tehtävässään ja onnistua samalla itsekin. Onnistumiset ruokkivat uusia onnistumisia.
Kirjasta löytyy myös mielenkiintoinen itsearvio omasta alaisprofiilista.
Kustantaja: Tammi
Vuosi: 2006
Sivumäärä: 175
EAN: 9789512655199
Sidonta: Sidottu
Kieli: Suomi
Tuote löytyy varastosta ja se on siistikuntoinen.
Lähetetään heti.