Mape Ollila - Nightwish



  • Alennusmyynti
  • Normaalihinta €9,90
Toimituskulut lasketaan kassalla.


Kiteen vientiylpeyden, Suomen kaikkien aikojen rakastetuimman metallibändin rosoinen tarina. Vuosi 1996: Tuomas Holopainen istuu nuotion äärellä kiteeläisellä mökillään ja tuumaa kahdelle kaverilleen, että pitäisi varmaan perustaa oma bändi. Vuosi 2005: Holopaisen luotsaama Nightwish rikkoo kultalevyrajoja ympäri maailman ja esiintyy hurmioituneille yleisöille kaikkialla Aasiasta Amerikkaan, kriitikot suitsuttavat ylistystä bändin lopulliselle läpimurtolevylle Oncelle ja bändistä on tullut suomalaisten kansallisylpeys, josta intoilevat metallientusiastien lisäksi vauvat ja vaarit. Maailmankiertueen päätöskonsertti Helsingin Hartwall Areenalla saa loistavat arvostelut. Sen jälkeen bändin laulaja Tarja Turunen erotetaan. Mitä näiden yhdeksän vuoden aikana oikein on tapahtunut? Musatoimittaja Mape Ollila vastaa tähän kysymykseen perinpohjaisessa, dramaattisessa ja upeasti kuvitetussa Nightwish-eepoksessa, jota varten hän on kahden vuoden ajan haastatellut bändin jäseniä, yhteistyökumppaneita, perheenjäseniä, ystäviä, faneja ja muusikkokollegoja. Kirja kartoittaa yhtyeen uran huiput ja aallonpohjat, valottaa bändin jäsenten mielenmaisemaa, kertoo hillittömiä anekdootteja kiertue-elämän sattumuksista sekä sisältää rankkojakin paljastuksia Nightwishin maailmasta. Kirjassa on nelivärikuvitus.
Kustantaja: Like
Vuosi: 2006
Sivumäärä: 370
EAN: 9789524716925
Sidonta: Sidottu
Kieli: Suomi

Tuote löytyy varastosta ja se on siistikuntoinen.
Lähetetään heti.


NOPEA
TOIMITUS

LAAJA
VALIKOIMA

TURVALLISET
MAKSUTAVAT

Maksutavat

Meillä voit maksaa kaikilla näillä maksutavoilla.