Valkokankaan vamppi vai Suomen Kansallisteatterin antautuva äitihahmo? Raivoisien Ruusujen voimanainen vai Intimiteatterin nuori seurapiirikaunotar? Kaikkea tätä ja paljon muuta on mahtunut Maija Karhin elämään. Silti hän on pohjimmiltaan meidän Maija vain, aina yhtä valoisa, avulias ja sydämellinen lähimmäinen.
Maija Karhin ura näyttelijänä on ollut poikkeuksellisen mittava. Muistelmissaan hän kertoo hersyvän temperamentikkaasti, miten turkulaisen teatteriperheen ainokaisesta väen väkisin tuli näyttelijä, vaikkei olisi saanut tulla, mitä oppirahoja urasta oli maksettava ja millaisia voittoja ajan oloon alkoi kertyä, kommelluksista puhumattakaan. Yksityisen menestystarinan oheen piirtyy kuva siitä, kuinka köyhästä sodanjälkeisestä Suomesta pala palata kuoriutui moderni vapaamielinen maa.
Mitä mahtoikaan viime syksyn kirjatähti Kyllikki Forsell opettaa Teatterikoulussa käytöstavoista? Ja mitä sitten tapahtui, kun suuri Tauno Palo saattoi Maija-tytön sänkyyn? Muistikuvista välittyy monenlaista kulttuuuri- ja tapahistoriaa, ja ne henkivät vanhojen Suomi-filmien lumoa ja nostalgiaa, jos kohta niistä näkyvät myös näyttelijätyön arki ja vaatimukset, sitkeä työ ja itsekuri. Ja elämää Maija Karhilla on ollut myös teatterin ulkopuolella, laajassa ja persoonallisessan ystäväpiirissä. Aivan oma maailmansa hänelle avautui aviomiehen, hallitusneuvos Lauri Kärävän, opetusministeriön korkeana virkamiehen työn puitteissa.
Kustantaja: Tammi
Vuosi: 2008
Sivumäärä: 382
EAN: 9789513143695
Sidonta: Sidottu
Kieli: Suomi
Tuote löytyy varastosta ja se on siistikuntoinen.
Lähetetään heti.