Mara Zalite - Paratiisilinnut



  • Alennusmyynti
  • Normaalihinta €7,90
Toimituskulut lasketaan kassalla.


Paratiisilinnut jatkaa Viisi sormea -teoksen kertomusta Siperiaan kyyditetyn, jälleen kotikyläänsä palanneen latvialaisperheen elämästä. Romaanin päähenkilö on nyt kymmenvuotias koulutyttö.

On edetty 1960-luvulle Hru?t?evin aikaan. Kotiinpaluun riemu vaihtuu reaalisosialismin arkipäivään. Tähän todellisuuteen kuuluvat puolueen pakkovalta, toverituomioistuin, kielletyt
kirjat ja kielletyt juhlapäivät, kaksinaismoralismi
ja kellarissa piileskelevä metsäveli. Koulun ideologinen kasvatus tutustuttaa sosialistisen leirin maihin, mutta kaveripiiri tuo ulottuville Amerikan ihmeet: Coca-Colan, purukumin ja
kuulakärkikynän. Edellisten sukupolvien elämänpiiriin kuulunut vapaa matkustelu vaikkapa
Pariisiin tai Roomaan on Neuvosto-Latviassa mennyttä. Samalla vapauden unelmaa, taiteilijan värikylläistä vapautta, edustaa Tyynenmeren saaren idylli paratiisilintuineen.

Sadun maailma, kansantarusto, luonto ja huumori ovat Z?l?ten tuotannon rakennuspuita. Edeltäjänsä tavoin Paratiisilinnut valittiin ilmestymisvuotenaan Latvian parhaaksi proosateokseksi.

M?ra Z?l?te syntyi Siperiaan kyyditetyille vanhemmille Krasnojarskissa 1952. Perhe palasi Latviaan 1956. Z?l?te aloitti kirjallisen tuotantonsa runoilijana 1970-luvulla. Hän on Latvian kansainvälisesti tunnetuin nykykirjailija ja tunnustettu kulttuurielämän auktoriteetti. Suursuosion Z?l?telle toivat musikaalien ja rockoopperoiden libretot, joiden säkeistä monet ovat nousseet modernin kansanlaulun asemaan.
Kustantaja: Arktinen Banaani
Kuntoluokitus: Kirja on uusi
Vuosi: 2021
Sivumäärä: 399
EAN: 9789522704634
Sidonta: Sidottu
Kieli: Suomi

Tuote löytyy varastosta ja se on siistikuntoinen.
Lähetetään heti.


NOPEA
TOIMITUS

LAAJA
VALIKOIMA

TURVALLISET
MAKSUTAVAT

Maksutavat

Meillä voit maksaa kaikilla näillä maksutavoilla.