Missä kalat ovat nyt? Mistä isot pedot löytyvät? Miten niitä pyydetään? Millaiset välineet kannattaa hankkia? Mitä lupia tarvitaan?
Kalamiehen pikkujättiläinen on vuonna 1997 ilmestyneen Kalamiehen käsikirjan kauttaaltaan uudistettu ja ajantasaistettu laitos. Se on suomalaisen kalastuksen suurteos, joka tietää kaiken olennaisen modernista urheilu- ja vapaa-ajan kalastuksesta.
Eri kalastustapojen lisäksi teos kertoo laajasti mm. kalojen biologiasta, elintavoista ja käyttäytymisestä, pyyntipaikoista ja -olosuhteista, saaliin käsittelystä, ennätysvonkaleista sekä kalastamisen pelisäännöistä. Seikkaperäistä ja innostavaa tekstiä täydentävät havainnolliset piirrokset ja valokuvat, joita kirjassa on yli tuhat.
Vaikka kirja vie lukijan syvälle kalastuksen hienouksiin, ei nuoria ja aloittelijoitakaan ole unohdettu. Jokaiseen kalastusmuotoon johdattaa tiivis pikaopas Näin pääset alkuun.
Jyrki Jahnukainen ja Veikko Rinne ovat Suomen tunnetuimpia kalastuskirjailijoita. Kummallakin on yli 50 vuoden kokemus kalavesiltä. Kalamiehen pikkujättiläisessä heillä on apunaan joukko eri kalastusmuotojen arvostetuimpia taitajia: Onni Juvonen, Teemu Mäkelä, Jari Rannisto, Tero Ronkainen, Ilkka Sailo, Markku Tiusanen ja Juha Vainio.
Kustantaja: Helsinki : WSOY, 2007
Vuosi: 2007
Sivumäärä: 664
EAN: 9789510309964
Sidonta: Sidottu
Kieli: Suomi
Tuote löytyy varastosta ja se on siistikuntoinen.
Lähetetään heti.