Presidentti ja valtiomies Urho Kekkonen on joutunut monenlaiseen käsittelyyn kuolemansa jälkeen. Kekkosesta on kirjoitettu jo monta kirjaa. Kokonaisvaltainen esitys on puuttunut. Olikin aika luoda yksiin kansiin analyyttinen ja tiivis synteesi Kekkosesta, suomalaisesta suurmiehestä, tohtori Jukka Seppinen sanoo. Hänen suurtyönsä Urho Kekkonen - Suomen johtaja on poliittinen elämäkerta ja tiivis tutkimus, jota on odotettu. Seppinen on saanut tätä tutkimusta varten käyttöönsä ennen tutkimatonta materiaalia muiden muassa suojelupoliisin sekä niin DDR:n kuin Länsi-Saksan ulkoasiainministeriöiden arkistoista. Hänellä on myös takanaan pitkät tutkimusjaksot Suomen arkistojen lisäksi Moskovan, Berliinin, Tukholman, Lontoon ja Pariisin keskeisissä arkistoissa. Myös Kekkosen presidenttikausien osuminen poikkeuksellisen koviin ajanjaksoihin Neuvostoliiton politiikassa tulee peittelemättömänä julki tässä tutkimuksessa. Näin Kekkosen mahtivuosien kansainvälispoliittinen kehys tarkentuu Seppisen tutkimuksessa ratkaisevasti uudella tavalla. Tohtori Jukka Seppisen laaja-alainen ja syvälle luotaava tutkimustyö Suomen lähihistoriasta siis jatkuu. Nyt hän on keskittynyt Suomen 1900- luvun voimahahmon Urho Kekkosen aikakauteen. Jukka Seppinen on valaissut Suomen lähihistoriaa monipuolisesti ja uusia uria avanneella tavalla. Hän on muun muassa julkaissut väitöskirjan Suomen Efta-ratkaisusta vuosina 1959-1961, elämäkerrat taistelevista tohtoreista Ahti Karjalaisesta ja Johannes Virolaisesta, Suomen tiestä sodista Paasikiven aikakauteen sekä kokonaisvaltaisen tutkimuksen Mahdottomasta mahdollinen - Suomen tie vuosina 1944-1995 Euroopan unionin jäseneksi. Suomi oli Neuvostoliiton kommunistisen puolueen (Nkp) herkeämättömien suunnitelmien kohteena. Venäläiset menivät hyvin pitkälle, ja KGB toteutti niitä kovin ottein.
Kustantaja: Ajatus kirjat
Vuosi: 2004
Sivumäärä: 941
EAN: 9789512064373
Sidonta: Sidottu
Kieli: Suomi
Tuote löytyy varastosta ja se on siistikuntoinen.
Lähetetään heti.