Juha Ruusuvuori - Itämeren merirosvot



  • Alennusmyynti
  • Normaalihinta €9,90
Toimituskulut lasketaan kassalla.


Toisin kuin helposti kuvittelemme, ei oma Itämeremme suinkaan aina ole ollut rauhan meri.
Merirosvot riehuivat Suomenkin rannoilla keskiajalta lähtien, ja Itämeren viimeinen kunnon
kanalja, Gotska Sandön saarella kauppa-aluksia väijynyt Petter Gottberg, sinnitteli toimessaan aina
1820-luvulle saakka.

Mukaansatempaavasti mutta historiallisista tosiasioista tiukasti kiinni pitäen Juha Ruusuvuori kuvaa
niin muinaisia merirosvolinnoja kuin keskiajan suurta ja pelättyä merirosvoliittoa vitaaliveljiä. Hän
kertoo muun muassa tanskalaisten kaapparien riehunnasta Suomen rannikolla 1500-luvulla, 1600-
luvun ruotsalaisten aatelisrosvojen Skyttenin ja Drakenin värikkäästä joskaan ei järin kunniakkaasta
elämästä sekä 1700-luvulla Isonvihan aikaan ryssän laivoja rosvoilleesta suomalaisesta merisissistä
Stefan Löfvingistä.

Myös rantarosvous, josta useimmissa Suomenkin rannikkokunnissa edelleen kiertelee villejä
tarinoita, kuuluu kirjan aiheisiin.

Merirosvouteen johtivat monet yhteiskunnalliset ja poliittiset syyt. Useat merirosvot aloittivat
enemmän tai vähemmän kuninkaan valtakirjalla, mutta siirtyivät sitten jossakin vaiheessa
harjoittamaan rosvoilua myös omaan lukuunsa. Toisaalta merirosvolaivan miehistöön on päätynyt
moni suomalainenkin rannikon tyhjätasku. Riski oli merirosvoudessa valtavan suuri, mutta niin oli
mahdollinen tuottokin. Vuosisadasta toiseen se on Itämeren rannoilla ollut ainoa rikastumispeli,
johon ilman alkupääomaa saattoi osallistua. Onpa maailmassa kolkkia, joissa se on sitä edelleen.
Kustantaja: Teos
Vuosi: 2004
Sivumäärä: 167
EAN: 9789518510058
Sidonta: Sidottu
Kieli: Suomi

Tuote löytyy varastosta ja se on siistikuntoinen.
Lähetetään heti.


NOPEA
TOIMITUS

LAAJA
VALIKOIMA

TURVALLISET
MAKSUTAVAT

Maksutavat

Meillä voit maksaa kaikilla näillä maksutavoilla.