Joel Juppi - Pääsihteerin päällimmäiset muistelmat



  • Alennusmyynti
  • Normaalihinta €4,90
Toimituskulut lasketaan kassalla.


Pääsihteerin päällimmäiset on Liikuntatieteellisen Seuran pitkäaikaisen pääsihteerin (1967?2001), fil.tri Joel Jupin asiakirjoihin nojaava muistelmateos eletystä ja koetusta. Kirjassaan Juppi kertoo seuran tehtävistä, tekijöistä ja toimintakentästä 1960-luvulta aina 2000-luvulle asti. Arkistojen kertomaa ja omia tulkintojaan Juppi täydentää haastatteluilla. Teos piirtää kokonaiskaaren Jupin taipaleesta luovutetun Karjalan Suojärveltä Kainuun kautta Keravalle, jossa Juppi on vaikuttanut 1970-luvulta asti. Liikuntatieteellisen Seuran piirissä oli jo 1950-luvun lopulta alkaen vaadittu liikuntakulttuurin aiempaa laaja-alaisempaa ja näkyvämpää kehittämistä. Seuran toiminta vilkastui 1960-luvulla yleisen yhteiskunnallisen keskustelun myötä. Pääsihteerin - Joel Jupin - palkkaaminen seuran ensimmäiseksi vakituiseksi työntekijäksi lisäsi olennaisesti seuran mahdollisuuksia osallistua liikunnan poliittiseen ja tiedepoliittiseen keskusteluun ja vaikuttamiseen. Liikuntatieteellisestä Seurasta kasvoi pääsihteerin palkkaamisen myötä nopeasti näkyvä uudistusvoima mm. liikuntasuunnittelun alueella. Tehtävien lisääntyessä seuran henkilökuntaa lisättiin 1970-luvulla. Seuran järjestämät liikuntaseminaarit nousivat nopeasti suomalaisen liikuntaelämän merkkitapauksiksi. Liikunnan yhteiskunnallinen merkitys tuotiin seuran kautta mukaan suomalaiseen liikuntakeskusteluun. 1960-luvulla myös suomalainen liikuntatieteellinen tutkimus pääsi kunnolla vauhtiin. Liikuntatieteellisen Seuran ja Jupin hyvät kontaktit sekä liikuntahallintoon että liikuntatieteisiin mahdollistivat myös tutkimustiedon hyödyntämisen liikuntakulttuurin kehittämisessä. Samanaikaisesti liikuntakulttuuri laajeni urheilusta kunto- ja myöhemmin myös terveysliikuntaan. Liikuntatieteellisestä Seurasta kasvoi 1960- ja 1970-luvuilla keskeinen vaikuttaja myös liikunnan kansainvälisillä foorumeilla. Juppi toimi vuosikymmenet sekä seuran että suomalaisen liikuntatieteen ja -hallinnon edustajana alan kansa

Kustantaja: Liikuntatieteellinen seura
Vuosi: 2004
Sivumäärä: 208
EAN: 9789518982695
Sidonta: Sidottu

Tuote löytyy varastosta ja se on siistikuntoinen.
Lähetetään heti.


NOPEA
TOIMITUS

LAAJA
VALIKOIMA

TURVALLISET
MAKSUTAVAT

Maksutavat

Meillä voit maksaa kaikilla näillä maksutavoilla.