Jamie Oliver - Alastoman kokin onnenpäivät



  • Alennusmyynti
  • Normaalihinta €5,90
Toimituskulut lasketaan kassalla.


Jamie Oliver, tv-kokkien ykkönen, on keittiössä kuin pyörremyrsky. Muutamista hyvin valituista aineksista ja kourallisesta yrttejä hän taikoo maistuvaa ruokaa isoille ja pienille joukoille. /r

Usean tv-sarjan ja keittokirjan sekä oman ravintolan avaamisen jälkeen Jamie pursuaa yhä energiaa ja ideoita. Alastoman kokin onnenpäiviin hän on kehitellyt monenlaista uutta, mutta myös tutut perusasiat ovat yhä mukana: elintarvikkeiden tuoreuden ja laadukkuuden korostaminen sekä kokkaamisen konstailemattomuus ja rentous. Menestyksensä myötä Jamie on vieraillut muun muassa Yhdysvalloissa, Australiassa ja Aasiassa ja ottanut matkoiltaan vaikutteita uuden kirjansa ruokaohjeisiin. Niinpä italialaistyyppisten herkkujen rinnalle ovat nousseet esimerkiksi amerikkalaiset ohukaiset ja japanilaiset lihakääryleet. Pastaa on kuitenkin edelleen oman lukunsa verran, mutta tällä kerralla Jamie käyttää kuivapastaa tuorepastan sijasta - ja vakuuttaa sen olevan aivan yhtä hyvää. /r

Kalaa Jamie kannustaa syömään entistä enemmän ja onkin koonnut kirjaan 14 erilaista äyriäis- ja kalaohjetta. Liha- ja linturuokia on lähes saman verran ja saman laajuinen on myös kasvisosuus. Leipää intohimoisesti rakastavana Jamie antaa maukkaita leipäohjeita ja makealle persona runsaasti jälkiruokareseptejä juomia unohtamatta. /r

Kirjan alku tarjoaa aiemmista Alastomista kokeista poiketen hauskan sukelluksen englantilaisiin arkiruokiin, joista monet ovat makumuistoja Jamien lapsuudesta. Teoksen toinen luku antaa nopeiden mutta herkullisten arkiruokien ohjeita ja kolmas houkuttelee ottamaan lapset mukaan keittiöön ja ostoksille. /r

Mielenkiintoisia makuja, yllättäviä yhdistelmiä ja ennen kaikkea ruoanlaiton helppoutta on taas luvassa alastoman kokin keittiössä. Ja myös paljon iloa ja hyvää tuulta, sillä Jamien ruoat ovat kuin hymy - ne tekevät jokaisesta päivästä onnenpäivän.

NOPEA
TOIMITUS

LAAJA
VALIKOIMA

TURVALLISET
MAKSUTAVAT

Maksutavat

Meillä voit maksaa kaikilla näillä maksutavoilla.