Jaakko Teppo - Jaakko Teppo



  • Alennusmyynti
  • Normaalihinta €24,90
Toimituskulut lasketaan kassalla.


Jaakko Tepon keikkakierros Suomeen ja savolaisuuteen oli pitkä, perusteellinen ja menestyksekäs. Repaleinen reissumies ammensi voimansa suomalaisen stand up -komiikan alkujuurista, silloin kun kukaan ei edes vielä tiennyt asiasta mitään. Eemeli ja Esa Pakarinen olivat miehemme suurimmat alkuaikojen innoittajat ja esikuvat.

On mielenkiintoista huomata, että Jaakko Teppo rakensi laulujensa ja tarinoidensa viitekehykseksi ihan ikioman Pentinkulmansa, Pörsänmäen. Siellä ovat Pam-pam-Pamelasta tuttu Pörsäjärvi ja kaikki Tepon rakkaaksi käyneet tarinahenkilöt.

Tepon elävät henkilöhahmot ovat muistoja matkan varrelta: omasta kodista ja lapsuusvuosien siirtokarjalaisesta elinympäristöstä ja sen legendaarisista tarinaniskijöistä. Hahmoilla on oikea historiansa, mutta vain yksi niistä on todellinen henkilö. Hän on Toivo Ryynänen, Juakon ystävä jo lapsuusvuosista asti. Tosin kaikki, minkä Teppo on kertonut Topin tekemäksi, on kuulijan itsensä arvioitava todeksi tai tarinaksi. Vai mitä mieltä olette siitä, että koko Pörsänmäki oli ylpeä siitä kun Ryynänen sai viimein uuven työpaikan. Oltuaan vuosikaudet Kuopion Huberilla hajulukkona, pääsi Topi Kiuruveden asemalle hyvästelijäksi. Kirja kertoo Jaakko Tepon tarinan. Ja tarinat!
Kustantaja: Helsinki : Johnny Kniga, cop. 2008
Vuosi: 2008
Sivumäärä: 162
EAN: 9789510338797
Sidonta: Nidottu
Kieli: Suomi

Tuote löytyy varastosta ja se on siistikuntoinen.
Lähetetään heti.


NOPEA
TOIMITUS

LAAJA
VALIKOIMA

TURVALLISET
MAKSUTAVAT

Maksutavat

Meillä voit maksaa kaikilla näillä maksutavoilla.