Sarjakuvantekijä Jukka Tilsa (s. 1961) julkaisi vuonna 1980 kolme pientä Zärpä-omakustannetta. Niiden pelkistetty piirrostapa ja hillittömän omintakeinen kieli tekivät hänestä oitis kulttisankarin ja seuraavan piirtäjäpolven idolin. Tilsan tarinat kulkivat omia arvaamattomia reittejään kuin konsanaan Thelonious Monkin sormet. Legendaarinen maine vain kasvoi, kun Tilsa vetäytyi vuosikymmeneksi sarjakuvahommista, ryhtyi viljelemään maata ja hoitamaan karjaa Oriveden Eräjärvellä. Agraaribisneksen lomassa syntyi myös ytimekkäitä jazz-henkisiä maalauksia. Paluu sarjakuvan kentille tapahtui 1990-luvun alussa Suuri Kurpitsa -antologiassa. Uraauurtavien omakustanteiden parhaat palat koottiin Zärmikkäimmät-albumiksi vuonna 1994. Sen jälkeen Tilsa on ilahduttanut sarjakuvallisen absurdismin ystäviä uudella niteellä noin joka toinen vuosi. Pauli Kallion kanssa työstetty Postimies Niilo ilmestyi toista vuotta Helsingin Sanomien sunnuntainumerossa. Eikka Etevä seikkaili saman lehden viikkoliitteessä. Tilsan Nyt-strippi on nimeltään Pätkittäin käy kateeksi. Zoppaa ja zärvintä kokoaa Oriveden absurdin humoristin tuotannon kerman yhteen niteeseen. Kirjaan on valikoitu Suuren Kurpitsan julkaisemien albumien iskevimmät pätkät, reilusti täysin uutta materiaalia sekä yllättäviä harvinaisuuksia. Rytmi-lehden Kannat kattoon -hupailut nähdään asianmukaisesti nelivärisinä.
Kustantaja: Arktinen banaani
Vuosi: 2004
Sivumäärä: 127
EAN: 9789529809707
Sidonta: Sidottu
Kieli: Suomi
Tuote löytyy varastosta ja se on siistikuntoinen.
Lähetetään heti.