Elämä hymyilee Tero Airakselle: hänen poikansa Roni ajaa kilpaa GP2-sarjassa ja Formula ykkösistä on tullut haaveiden sijasta realistinen mahdollisuus. Äkkiä maailma kuitenkin romahtaa, kun Roni paljastaa surmanneensa riidan päätteeksi entisen tyttöystävänsä, 18-vuotiaan Julian. Julian isä on nuoruudessaan istunut vankilassa, eikä sen jälkeen ole turvautunut väkivaltaan - mutta nyt tuska purkautuu pohjattomana vihana tappajaa kohtaan. Hän kääntyy rikollispiireissä liikkuvan lankomiehensä puoleen. Syyllisen on saatava ansionsa mukaan, jottei helläotteinen tuomioistuin ehdi pelastaa tappajaa vankilan hoivaan muutamaksi vuodeksi.Tero joutuu elämänsä vaikeimpien valintojen eteen. Mitä tehdä, kun omaa lasta syytetään henkirikoksesta, varsinkin kun kokee itse olevansa osasyyllinen? Kaiken lisäksi Tero tuntee hyvin Julian isän, jonka palkkasi aikoinaan töihin. Tero ajautuu peittelyn ja yhä kiperämmäksi käyvän valehtelun tielle, jolta ei ole paluuta. Vähitellen hänelle selviää surmayöhön ja uhriin liittyviä yllätyksiä, jotka vievät hänet entistä syvemmälle pyörteeseen. Tero huomaa sekaantuneensa pohjoismaiden historian röyhkeimpään valtiolliseen peittely-yritykseen - ja tajuaa lopulta saaneensa peräänsä yllättävimmän mahdollisen vastustajan.
Kustantaja: WSOY
Vuosi: 2008
Sivumäärä: 460
EAN: 9789510330678
Sidonta: Sidottu
Kieli: Suomi
Tuote löytyy varastosta ja se on siistikuntoinen.
Lähetetään heti.