Ilkka Heilä - B. Virtanen. Kirjasto 1



  • Alennusmyynti
  • Normaalihinta €12,90
Toimituskulut lasketaan kassalla.


B. Virtanen Kirjaston ensimmäinen osa sisältää kokonaisuudessaan albumit:

B. Virtanen 1: Arkipäivän sankari
B. Virtanen 2: B. Virtanen ratsastaa jälleen
B. Virtanen 3: Arkistot avautuvat

Rakastettu sijaiskärsijä, konttorirotta B. Virtanen on kokenut puolestamme kovia sekä töissä että kotona jo viidentoista vuoden ajan. Ilkka Heilän luoman B. Virtasen hahmo on edelleen alakuloinen, mutta toisaalta hän on oman sarjansa ainoa todellinen sankari, selviytyjä.

Kaikki eteen kaatuva on varmuudella B. Virtasen tiedossa jo ennalta. Jos sateenvarjo jää aamulla kotiin, vettä ja räntää tulee taivaalta aivan taatusti. Mikäli pöytä alkaa tyhjentyä töistä ja kello nakuttaa lupaavasti kohti viittä, on varmaa, että viime sekunneilla B:n pöydälle rysähtää röykkiö äärimmäisen kiireellisiä projekteja. Kun nekin on puurrettu valmiiksi, kunnian hommasta nappaa joku muu, luultavimmin johtaja Hynälää alati mielistelevä toimistopäällikkö Lennart Nilkén tai Virtasen vanhan koulun esimies Reino Murikka.

Kotiinsa Virtanen on yhtä tervetullut kuin lisäverolappu. Armi-rouva tietenkin sälyttää kotityöt siippansa niskoille. Poika, pikkukriminaali Marko käyttää suurimman osan tarmostaan kehittämällä juonia vanhempiensa ja opettajiensa sumuttamiseksi.

Virtanen ei paljon pyydä - ja saa juuri sen verran. Muutama rauhallinen minuutti nojatuolissa istuen, Pasi-kissaa silitellen, riittää pelastamaan B:n päivän. Tietenkin vain sillä ehdolla, että hän on ensin muistanut ruokkia kissan.
Kustantaja: Arktinen banaani
Kuntoluokitus: Kirja on uusi
Vuosi: 2005
Sivumäärä: 198
EAN: 9789525602104
Sidonta: Sidottu
Kieli: Suomi

Tuote löytyy varastosta ja se on siistikuntoinen.
Lähetetään heti.


NOPEA
TOIMITUS

LAAJA
VALIKOIMA

TURVALLISET
MAKSUTAVAT

Maksutavat

Meillä voit maksaa kaikilla näillä maksutavoilla.