Heli Laaksosen (s. 1972 Turussa) nousu runoilijana koko Suomen suosikiksi on maassamme ainutlaatuinen ilmiö. Hänen vuonna 2000 ilmestyneestä esikoiskokoelmastaan Pulu uis muodostui nopeasti kansallinen klassikkoteos. Teosta nauraa ääneen, mutta yhtä hyvin runot saavat tunteiden sumeat ja seisahtuneet vedet uudelleen liikkeeseen, Länsi-Suomi-lehti kirjoitti Laaksosen toisesta kokoelmasta Raparperi syrän. Runokokoelma Sulavoi täyttää kaikki kahden ensimmäisen kokoelman herättämät odotukset. Lounais murteella kirjoitetut, arjen iloista ja suruista sekä ilki kurisesta ironiasta keitetyt runot liikuttelevat taitavasti lukijan tunteita. Laitilassa asuva Heli Laaksonen tunnetaan myös valloittavana esiintyjänä: Elätän itten kirjottamal runoi ja viuhtomal ympärs Suamemaat kertomas, et mää kirjota runoi. Äänikirja Jänes pussis, jossa Laaksonen lukee runoja ensimmäisistä kokoelmistaan, on Suomen kaikkien aikojen suosituin äänikirja sen menekki hipoo jo kultalevyrajaa. Laaksonen on julkaissut myös kolumnikirjan Sekaherelmä puu ja toimittanut Markus Siltamäen kirjoittaman Laitilan murteen sanakirjan. Runokokoelma Maapuupäiv syntyi yhdessä virolaisen Jan Rahmanin kanssa.
Kustantaja: Otava
Vuosi: 2006
Sivumäärä: 87
EAN: 9789511206972
Sidonta: Sidottu
Kieli: Suomi
Tuote löytyy varastosta ja se on siistikuntoinen.
Lähetetään heti.