Harry Harkimo - Suoraan sanottuna



  • Alennusmyynti
  • Normaalihinta €7,90
Toimituskulut lasketaan kassalla.


Suoraa puhetta pelistä nimeltä politiikka.

Hjallis Harkimo kertoo, millaista peliä valtakunnanpolitiikan kulisseissa pelataan ja miksi tilanteen on muututtava.

Harry Hjallis Harkimo teki keväällä 2018 kovia päätöksiä, jotka ravistelivat koko suomalaista poliittista kenttää: hän erosi kokoomuksesta ja ryhtyi perustamaan uutta poliittista liikettä. Samalla myyntiin meni Harkimon osuus tälle rakkaasta Jokereista.

Suoraan sanottuna -teoksessa Hjallis Harkimo paljastaa rohkeiden päätöstensä syyt. Pitkien kokousten sijasta ensimmäisen kauden kansanedustaja Harkimon kypsyttivät aivan muut, tavallisesti visusti kulissien takana pidettävät asiat. Tässä kirjassa Harkimo valaisee, miten turhautuminen kokoomuksen politiikkaan ja puolueen sisäiseen kähmintään kanavoitui uudeksi poliittiseksi liikkeeksi - ja kuinka hän joutui hyppäämään liikkeen kanssa julkisuuteen ennen aikojaan puoluetovereiden vuodettua tiedon medialle.

Harkimo myös kertoo, mikä sai hänet ylipäätään lähtemään mukaan politiikkaan ja mitkä asiat hänelle merkitsevät eniten - politiikassa, bisneksessä ja ihmissuhteissa.

Harry Hjallis Harkimo (s. 1953) on sipoolainen liikemies, poliitikko ja TV-persoonallisuus. Hän tuli suuren yleisön tietoisuuteen 1980-luvun puolivälissä osallistuessaan yksinpurjehduskilpailuun maapallon ympäri. Myöhemmin hän on vaikuttanut muun muassa jääkiekkojoukkue Jokereiden omistajana ja Diili-tv-ohjelman vetäjänä. Eduskuntaan Harkimo nousi vuonna 2015 kokoomuksen edustajana, kunnes erosi puolueesta huhtikuussa 2018 perustaakseen uuden Liike Nyt -nimisen poliittisen liikkeen.
Kustantaja: Werner Söderström Osakeyhtiö
Vuosi: 2018
Sivumäärä: 182
EAN: 9789510436479
Sidonta: Sidottu
Kieli: Suomi

Tuote löytyy varastosta ja se on siistikuntoinen.
Lähetetään heti.


NOPEA
TOIMITUS

LAAJA
VALIKOIMA

TURVALLISET
MAKSUTAVAT

Maksutavat

Meillä voit maksaa kaikilla näillä maksutavoilla.