Raittilan suuri lamaromaani. On myöhäissyksy 1991. Markka on juuri devalvoitu, ja Suomi pakotettu polvilleen. Eletään laman syvintä aallonpohjaa. Äkkihätään heitettyjä ihmisiä alkaa kerääntyä mukavuuslippulaiva Pamisokselle, joka on ankkuroitu Helsingin edustalle. Varustamon hylkäämän laivan lastina on lihaa, elävää ja kuollutta. Kuollut on alkanut pilaantua. Elävää lihaa, lampaita, ei päästetä maahan. Lasti on purettava avomerellä. Pamisoksella hääräävän värikkään yhteisön jäsenet haluavat kuka mitäkin: ratkaista ongelmansa, hyötyä tilanteesta - tai yksinkertaisesti pakoreitin. Neljätoista vuotta myöhemmin elokuva- ja televisioalalla menestyvä Laura alkaa ottaa selvää, mitä Pamisoksella tapahtui. Ja mihin kuoli Jaska, Lauran avomies, joka teki radiodokumenttia Pamisoksesta ja alukselle tulleista ihmisistä? Kysymykset kasvavat henkilökohtaisista yleisiksi. Mitä Suomelle tapahtui? Milloin meistä tuli tällaisia? Miksi?
Tunnustetun romaanitrilogiansa (Ei minulta mitään puutu , Canal Grande ja Atlantis) jälkeen Hannu Raittila on kirjoittanut suuren suomalaisen lamaromaanin. Pamisoksen purkaus etenee läpi 90-luvun ja kertoo, kuinka Suomi eteni laman kurimuksesta ohjelmaformaatteja suoltavaksi mediatasavallaksi. Tarinan kehys on tuttu, mutta se ei tee kenenkään oloa yhtään mukavammaksi. Raittila totuttaa lukijan teoksensa todellisuuteen, ja muuttaa sen seuraavassa käänteessä tunnistamattomaksi. Niin kuin lama muutti silloisen Suomen. Varautukaa yllätyksiin.
Kustantaja: WSOY
Vuosi: 2005
Sivumäärä: 308
EAN: 9789510307854
Sidonta: Sidottu
Kieli: Suomi
Tuote löytyy varastosta ja se on siistikuntoinen.
Lähetetään heti.