1830-luvun alussa nuori Uno valmistuu Helsingin yliopistosta papiksi. Naissukupuolen houkutukset vievät kuitenkin suuren osan hänen ajatuksistaan, vaikka ajatusten olisi totisesti viisainta suuntautua uskonasioihin ja tulevaan ammattiin ja asemaan. Valmistumisjuhlallisuuksien kiihtymyksessä Uno tuottaa palvelustytön kanssa kiusallisen lemmenhedelmän ja joutuu lähtemään vuosia kestävälle pakomatkalle. Hänen tiensä kulkee Porvoon, Alaskan suomalaisyhteisön ja Pietarin kautta lopulta Jyväskylään, jossa jo iäkkäämpi mutta alati naisen huomioiva Uno luo perustan Suomen kansakouluopetukselle. Matkan varrella löytyy vaimokin, vaikka papin silmä on aina yhtä valpas huomaamaan kauniimman sukupuolen. Tanssiva pappi on hämmästyttävä historiallinen romaani, joka perustuu melko vapaasti maamme kansakoulun isänä tunnetun Uno Cygnaeuksen elämään. Suurin osa kirjan henkilöhahmoista on lukijalle tuttua Suomen historian kultakaudelta. Erik Wahlström on toiminut Hufvudstadsbladetissa päätoimittajana ja ympäristötoimittajana. Kirja ilmestyy syksyllä 2004 myös ruotsiksi.
Kustantaja: Schildt
Vuosi: 2004
Sivumäärä: 479
EAN: 9789515014467
Sidonta: Sidottu
Kieli: Suomi
Tuote löytyy varastosta ja se on siistikuntoinen.
Lähetetään heti.