Pii Marin työskentelee televisiotoimittajana Yleisradion Lounais-Suomen aluetoimituksessa. Takana on lyhyt historia Suomen ensimmäisenä mustaihoisena uutistenlukijana. Katsojien rasistisen palautteen vuoksi Pii on kuitenkin syrjäytetty uutisankkurin paikalta puoli yhdeksän uutisista. Piin parisuhde on juuri päättynyt, ja elämää leimaa väliaikaisuus. Hän elää yksin tuppukylän vuokrakämpässä, Helsinkiin jääneellä ex-miehellä on jo uusi onni. Naispapin raaka murha Käkelän kirkkoherranvirastossa sähköistää pienen aluetoimituksen. Viimeisillään raskaana olleen papin julma loppu on valtakunnallinen pää uutinen. Vaikka juttu siirtyy pian Pasilan toimitukselle, Piillä on henkilökohtaisia syitä jatkaa tutkimuksia. Eikä hän tajua sitä, kuinka vaarallisille teille ne johtavat. Kolmen kiitetyn romaanin jälkeen Eppu Nuotio ottaa uuden lajin haltuunsa. Musta on sietämättömän jännittävä ja yksityiskohtiaan myöten uskottava sarjamurhaajatrilleri. Pii Marin on vastustamaton hahmo, jonka vaiheista haluaa lukea lisää. Musta on tullut jäädäkseen. Oman kiinnostavan tasonsa romaaniin tuovat vakuuttava televisiotyön kuvaus sekä rasismin ja muiden yhteiskunnallisten ongelmien taitava käsittely.
Kustantaja: Otava
Vuosi: 2006
Sivumäärä: 268
EAN: 9789511209638
Sidonta: Sidottu
Kieli: Suomi
Tuote löytyy varastosta ja se on siistikuntoinen.
Lähetetään heti.