Emma Puikkonen - Eurooppalaiset unet



  • Alennusmyynti
  • Normaalihinta €5,90
Toimituskulut lasketaan kassalla.


Episodiromaani ihmisistä lähihistorian melskeissä. Puolalainen rekkakuski Toma noukkii kyytiinsä nuoren liftarin, Johanneksen, jonka kanssa hän kokee maantiellä unohtumattoman näyn. Vuosia myöhemmin Johannes makaa sairasvuoteella ja saa ihmeellisen kyvyn nähdä minne ikinä haluaa. Unkarilainen Viktor matkustaa Berliiniin puoluekokoukseen ja tapaa siellä nuoren hollantilaisen Elinen. Samaan aikaan Kosovon Gornje Obrinjessa on tapahtumassa jotain peruuttamatonta. Entä jos Viktor voisi vaikuttaa kosovolaisen kylän kohtaloon? Emma Puikkosen romaanissa leikitään ajatuksella siitä, että jokin menisi toisin ja muuttaisi tapahtumien kulkua. Lähimenneisyyden käänteet ja tavallisten ihmisten arki risteävät toisiaan. Jokaiseen kohtaukseen sisältyy jotain yllättävää, odottamatonta, mikä saa todellisuuden näyttämään hetken toiselta. Emma Puikkonen (s. 1974) on kirjoittanut neljä romaania, työskennellyt teatterialalla ja Varsinais-Suomen läänintaiteilijana. Edellisessä romaanissaan Matkamusiikkia (2013) hän kuvaa vapauttavaa automatkaa läpi kesäisen Suomen. Myös Eurooppalaisissa unissa kuljetaan, kohdataan joku ja kadotetaan.

Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 179
EAN: 9789510415795
Sidonta: Sidottu

Tuote löytyy varastosta ja se on siistikuntoinen.
Lähetetään heti.


NOPEA
TOIMITUS

LAAJA
VALIKOIMA

TURVALLISET
MAKSUTAVAT

Maksutavat

Meillä voit maksaa kaikilla näillä maksutavoilla.