Denis Johnson - Jeesuksen poika



  • Alennusmyynti
  • Normaalihinta €4,90
Toimituskulut lasketaan kassalla.


Jeesuksen pojan kertoja ajelehtii kuin unissakävelijä tarinasta toiseen, tunkkaisista baareista kolaripaikoille, autioilta takapihoilta rähjäisiin hotellihuoneisiin, keskelle tuhoisia ihmissuhteita, kieroa väkivaltaa ja kummallisia sattumia. Alkoholista ja heroiinista riippuvainen muukalainen johdattaa lukijan kohti aavemaisen kaunista maisemaa, jossa päihtymys lähestyy uskonnollisen valaistumisen kaltaista tilaa. Kertojan matkoista vaikein on paluu takaisin todellisuuteen.Denis Johnson (s. 1949) on kirjoittanut lukuisia romaaneja, näytelmiä sekä novelli- ja runokokoelmia. Osittain omaelämäkerrallinen Jeesuksen poika on tekijänsä tunnetuin teos, joka nauttii vahvaa kulttisuosiota Yhdysvalloissa ja Britanniassa. Kirjan kehutussa elokuvaversiossa näyttelevät mm. Jack Black, Holly Hunter, Dennis Hopper, Billy Cydrup, Samantha Morton sekä kirjailija itse. Vuonna 2007 ilmestyi Johnsonin kahdeksas romaani, 600-sivuinen Vietnamin sotaa kuvaava Tree of Smoke, jonka valmistuminen kesti yli kaksi vuosikymmentä. Suurin osa arvostelijoista kehui Johnsonin rönsyilevää, unenomaista kerrontatapaa ja monen mielestä kyseessä oli mestariteos. The New York Times ja Time Magazine valitsivat kumpikin Tree of Smoken yhdeksi vuoden 2007 parhaista kirjoista. Samana vuonna teos voitti arvostetun National Book Awardin.
Kustantaja: Basam Books
Vuosi: 2008
Sivumäärä: 139
EAN: 9789525734188
Sidonta: Sidottu
Kieli: Suomi

Tuote löytyy varastosta ja se on siistikuntoinen.
Lähetetään heti.


NOPEA
TOIMITUS

LAAJA
VALIKOIMA

TURVALLISET
MAKSUTAVAT

Maksutavat

Meillä voit maksaa kaikilla näillä maksutavoilla.