NASA ilmoittaa tehneensä arktisella jäätiköllä hämmästyttävän tieteellisen löydön, joka herättää presidentinvaalien alla suuria epäilyksiä. Puolueettoman arvion saamiseksi neljä tutkijaa saa tehtäväkseen arvioida avaruusviraston väitteet löytöpaikalla. Yhdysvaltain presidentin pyynnöstä heidän joukkoonsa kuuluu tiedusteluasiantuntija Rachel Sexton, joka saa seurakseen tunnetun valtameritutkijan Michael Tollandin. Ryhmän toimintaa tarkkaillaan herkeämättä. Kun tutkijat yllättäen havaitsevat viitteitä huijauksesta, Rachel ja Michael joutuvat taistelemaan tiensä lumen ja jään keskeltä totuuden lähteille. Samaan aikaan Rachelin isä, senaattori Sedgewick Sexton valmistautuu haastajaksi Yhdysvaltain seuraaviin presidentinvaaleihin. Avaruusviraston suuret ja kalliit suunnitelmat tarjoavat loistavan tilaisuuden arvostella istuvaa presidenttiä, mutta NASA:n merkillisen löydön taakse kätkeytyy odottamaton salaliitto.Aseistautuneet salamurhaajat hyökkäävät tutkimusryhmän kimppuun, ennen kuin Rachel ehtii välittää tiedon petoksesta presidentille. Pakomatka halki napajäätikön kohti asuttuja seutuja alkaa; samalla Rachelin ja Michaelin on saatava selville, kenen etuja salahanke palvelee. Totuus on vielä viheliäisempi kuin he uskovatkaan.Meteoriitti on Dan Brownin kolmas romaani, jonka hän julkaisi alunperin Enkelit ja demonit -romaanin ja Da Vinci -koodin välissä. Jännityksen mestari vakuuttaa jälleen vauhdikkaalla juonella ja hätkähdyttää tiedoillaan Yhdysvaltain salaisista tiedustelujoukoista ja erittäin pitkälle kehitetystä teknologiasta: huipputrillerin kaikki ainekset ovat täyttä totta jo nyt.
Kustantaja: WSOY
Vuosi: 2007
Sivumäärä: 540
EAN: 9789524597135
Sidonta: Nidottu
Kieli: Suomi
Tuote löytyy varastosta ja se on siistikuntoinen.
Lähetetään heti.