Nuori Alegria ei osaa itkeä huolimatta julmasta ympäristöstä, jossa elää lapsuutensa. Hänen isänsä myy käytettyjä tekohampaita ja hänen isoäitinsä ryöstää kuolleita. Alegrian äiti, joka itki koko raskauden ajan miehensä antamien selkäsaunojen tähden, uskoo käyttäneensä kaikki tyttärensäkin kyyneleet. Alegrian surulliseen elämään tuo iloa ainoastaan Nicolás Delfin, nuorukainen joka uneksii myyvänsä kuukiviä. Äitinsä kuoleman jälkeen Alegria lopulta vuodattaa ensimmäisen kyyneleensä, mutta se ei olekaan suolaista vettä, vaan pisara puhdasta kultaa. Ahneuden ohjaamassa maailmassa tästä erikoisesta kyvystä tulee loputtoman onnettomuuden lähde, kun kaikki julmasta isästä lähtien yrittävät hyötyä kyynelistä. Itke, Alegria on kirjoitettu kerrassaan hulvattomaan tyyliin. Täysin absurdit kohtaukset kutkuttelevat lukijan nauruhermoja ja saavat hänet väliin purskahtamaan nauruun. . Hän on kirjoittanut kolme romaania: Berta la Larga (1996), La hescritora (1998) ja viimeiseksi Itke, Alegria (1999), joka nyt ilmestyy suomeksi. Canalsia pidetään yhtenä uuden espanjalaisen kirjailijasukupolven tärkeimmistä edustajista. Kirja ilmestyy elokuussa.
Kustantaja: Kääntöpiiri
Vuosi: 2002
Sivumäärä: 203
EAN: 9789518989656
Sidonta: Nidottu
Kieli: Suomi
Tuote löytyy varastosta ja se on siistikuntoinen.
Lähetetään heti.