Andrew Irving - Kuinka parantaa krapula



  • Alennusmyynti
  • Normaalihinta €4,90
Toimituskulut lasketaan kassalla.


Kivistääkö päätä? Heikottaako, väsyttääkö? Oireet ovat kaikille tuttuja, mutta ihminen ei ole vieläkään keksinyt lääkettä jokaisen juhlijan painajaiseen, seuraavaan aamuun. Malja heille, jotka ovat sitä tähän mennessä yrittäneet: muinaiset roomalaiset suosivat raakoja pöllönmunia, keskiajalla pureskeltiin ankeriasta. Monet etsivät edelleen lohtua parista loiventavasta, toiset makaavat liikkumatta, kunnes alkaa helpottaa. Onneksi luvassa on todellista apua kaikille, joille ainakin kaksi viimeistä oli liikaa. Kuinka parantaa krapula on nimensä veroinen teos, jossa kerrotaan, mitä jokaisen juhlijan on parasta syödä ja juoda ennen ensimmäistäkään lasillista sekä muistutetaan, että tutkimusten mukaan maltillisella alkoholin käytöllä on monia terveyttä edistäviä vaikutuksia. Ennen kaikkea kirja tarjoaa täydelliset aseet pitkäksi venähtäneen illan jälkihoitoon. Yli 50 perinteistä drinkkiohjetta ja yli 20 alkoholitonta juomasekoitusta palauttavat nestehukasta kärsivän ja vitamiinejaan menettäneen juhlijan takaisin elävien kirjoihin. Englantilaisen lääkärin Andrew Irvingin ystävyys viinin ja viskin kanssa on kestänyt yli 50 vuotta, ja kirjan neuvot perustuvat omakohtaisten tutkimusten ohella lääketieteen tuoreimpiin tietoihin. Seuraavan kankkusen iskiessä kannattaakin ehkä kiiruhtaa lääkekaapin sijasta kirjahyllylle. Juhlitaan siihen asti!
Kustantaja: WSOY
Vuosi: 2006
Sivumäärä: 224
EAN: 9789510319130
Sidonta: Sidottu
Kieli: Suomi

Tuote löytyy varastosta ja se on siistikuntoinen.
Lähetetään heti.


NOPEA
TOIMITUS

LAAJA
VALIKOIMA

TURVALLISET
MAKSUTAVAT

Maksutavat

Meillä voit maksaa kaikilla näillä maksutavoilla.