Amy Tan - Rouva Chenin henki



  • Alennusmyynti
  • Normaalihinta €5,90
Toimituskulut lasketaan kassalla.


Nerokkaasti sepitetty, mehevästi kerrottu romaani Keittiöjumalan vaimon ja Luutohtorin tyttären tekijältä Seurapiirirouva Bibi Chen on viemässä kahtatoista amerikkalaista kiertomatkalle Kiinan kautta Myanmariin. Juuri ennen lähtöpäivää Bibi kuolee ja oppaaksi vaihtuu kokematon nuori mies. Rouva on kuitenkin piikikkäänä kommentoijana ja tarinoidenkertojana hengessä mukana. Bibin tarkkaan suunnittelema matkaohjelma alkaa rakoilla jo alkuvaiheessa, kun seurue metsästää autenttisia kokemuksia. Toilaillessaan lauma häpäisee kiinalaisen temppelin ja hankkii itselleen punataudin. Myanmarissa epäonninen meno jatkuu. Turistit sieppaa viidakkoon hallituksenvastainen karen-heimo, joka pitää yhtä heistä jumalana ja uskoo tämän järjestävän heimolle oman tosi-tv-ohjelman. Ihme kyllä niin käykin, mutta vasta melkoisen mediakohun jälkeen, sillä ryhmän tilannetta pyrkivät hyödyntämään sekä Yhdysvaltain poliitikot että matkailudollareista kiinnostunut sotilasjuntta ja katsojalukuja kärkkyvät tv-kanavat. Amy Tan yhdistää Rouva Chenin hengessä kulttuurien kerrokset, länsimaisen turismin, sotilasdiktatuurin, tosi-tv:n ja henkien maailman oikukkaan yllätyksellisesti ja onnistuu luomaan omaperäisen ja viihdyttävän veijariromaanin.
Kustantaja: WSOY
Vuosi: 2007
Sivumäärä: 439
EAN: 9789510318584
Sidonta: Sidottu
Kieli: Suomi

Tuote löytyy varastosta ja se on siistikuntoinen.
Lähetetään heti.


NOPEA
TOIMITUS

LAAJA
VALIKOIMA

TURVALLISET
MAKSUTAVAT

Maksutavat

Meillä voit maksaa kaikilla näillä maksutavoilla.