Alexandra Salmela - 27, eli, Kuolema tekee taiteilijan



  • Alennusmyynti
  • Normaalihinta €6,90
Toimituskulut lasketaan kassalla.


Angie täyttää 27 vuotta ja häneen iskee paniikki, ettei enää ehdi tulla kuuluisaksi taiteilijaksi ja kuolla uran huipulla idoliensa Kurt Cobainin, Jim Morrisonin,Janis Joplinin ja Jimi Hendrixin lailla ennen 28. syntymäpäiväänsä.Angie huuhailee opiskelukaupungissaan Prahassa ja ajautuu taiteellisten ambitioidensa sekä perheensä kanssa umpikujaan. Hän päättää häipyä kuvioista.Onneksi Angien kirjallisuudenopettaja on vastikään saarnannut palavasti kalevalaisista symboleista ja paljastanut omistavansa järvi-Suomesta ihka aidon rantaosuuden.Toisaalla pohjoisessa eletään ekologista ja hivenen kaoottista lapsiperheen elämää. Maalaiskylässä metsän keskellä asustavat äiti, isä, kolme lastasekä tietysti kuopuksen pehmosika Herra Possu. Metsäläisperheen arki järkähtelee, kun piharakennukseen muuttaa taiteilijuuttaan etsivä Angie.Alexandra Salmelan esikoisromaani on erilaisten tekstien yhdistelmä, hurmaava sekoitus tragediaa, tilannekomediaa, farssia ja itseironista kasvutarinaa. Kukaan ei säästy pilkalta, ja lukijan nauruhermoja - ja ihan vain hermoja - koetellaan, kun Angien moninaiset yritykset taiteen kentällä kariutuvat toinen toisensa jälkeen.Samalla luodaan hieno kuva perheen äidistä ja perheen hiljaisesta vajoamisesta kohti huoltoasemajuhlalounaita. Salmela on nerokas esikoiskirjailija, jonka tyyli yhdistelee rohkeasti niin keskieurooppalaista veijaritarinaa kuin suomalaista kansankuvaustakin.
Kustantaja: Teos
Vuosi: 2010
Sivumäärä: 311
EAN: 9789518513028
Sidonta: Sidottu
Kieli: Suomi

Tuote löytyy varastosta ja se on siistikuntoinen.
Lähetetään heti.


NOPEA
TOIMITUS

LAAJA
VALIKOIMA

TURVALLISET
MAKSUTAVAT

Maksutavat

Meillä voit maksaa kaikilla näillä maksutavoilla.